Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

Marttilan Kirppisralli

lauantai 3.8, klo 10:00 - sunnuntai 4.8, klo 16:00

Ilmainen
Tervetuloa mukavaan koko kylän tapahtumaan!
Vuonna 2019 Marttilan kirpisralli ajetaan jo seitsemännen kerran la-su 3.- 4.8.2019 klo 10-16. Mukana on yli 50 kohdetta, joista osa pitää ensimmäistä kirpparia kotonaan. Osa on kerännyt vanhaa tavaraa navetanvintille myytäväksi koko vuoden. Osa myy 50 vuoden aikana kerääntyneet ihanuudet. Kirppispaikoille kerääntyy myös ystävät ja suku myymään joten myyjiä on satoja! Mikä mahdollisuus hyviin löytöihin!
Tervetuloa tutustumaan kirppis-aarteisiin ja samalla herkuttelemaan kirppiskahviloihin! Tutustut samalla mukavaan Marttilaan <3
Marttila on lähellä Turkua, Saloa, Loimaata, Forssaa. Lähellä kaikkea!
Rallireitin kohdekarttoja saa rallia edeltävällä viikolla mm. kunnan nettisivuilta www.marttila.fi ja painettuna Marttilan kirjastolta. Kohteissa on myös jaossa karttoja ja myyntipaikat päivittyvät Google Mapsiin. Tapahtuman järjestää tänä vuonna yhteistyössä Marttilan Maatalousnaiset ja MLL:n Marttilan yhdistys. “Vuonna 2013 elokuun ensimmäisenä viikonloppuna tapahtumaan osallistui 25 kivaa pihakirppistä ja pihakahviloita ja ravintoloita ympäri kuntaa. Myytävänä oli monenlaista kirppistavaraa, leivonnaisia ja käsitöitä. Ensimmäisen vuoden jälkeen kirppiskohteita on ollut vuosittain yli 60.”

Tiedot

Alkaa:
lauantai 3.8, klo 10:00
Loppuu:
sunnuntai 4.8, klo 16:00
Hinta:
Ilmainen
Tapahtumaluokat:
, ,
Kotisivu:
https://www.facebook.com/MarttilanKirppisralli/

Muut

Tapahtumapaikalla
WC

Tapahtumapaikka

Marttila
Härkätie
Marttila, Varsinais-Suomi 21490 Finland
+ Google Map
Puhelin:
0443227307
Kotisivu:
https://www.facebook.com/MarttilanKirppisralli/